Koulutettu hieroja Tiia Helomaa opiskelee osteopaatiksi Atlaksessa. Innostus osteopatiaan syttyi hierojakoulutuksen aikana. Työn ohessa suoritettava nelivuotinen koulutus syventää kokonaisvaltaista kehon ja hyvinvoinnin ymmärrystä.

Tiia löysi hoitoalan aikuisiällä, kun kaupan alan ja markkinoinnin työt eivät enää tuntuneet täysin omalta, sillä sydän aukeni hyvinvointiasioihin. Kiinnostus terveyteen ja hyvinvointiin oli syntynyt jo lapsuudessa: Tiia muistaa, kuinka tykkäsi jo pienenä antaa äidille kasvohoitoja ja hierontoja. Lopullinen päätös alanvaihdosta syntyi vuonna 2019, jolloin Tiia haki ja pääsi hierojakoulutukseen.

Valmistuttuaan koulutetuksi hierojaksi Tiia rohkaistui ottamaan työnsaralla uuden askeleen ja aloitti työt hierojayrittäjänä ja joogaohjaajana.

Asiakaskohtaamiset ja alan monipuoliset mahdollisuudet motivoivat

Hierojan työssä ja osteopaattiopiskelijana Tiia pitää erityisesti asiakaskohtaamisista: jokainen ihminen on erilainen ja jokainen hoitotapahtuma myös omanlaisensa. Tiia haluaa kohdata jokaisen yksilönä ja luoda kunnioittavan, luottamuksellisen hoitosuhteen. Asiakasta on kuunneltava herkällä korvalla ja osattava soveltaa oppeja tilanteen mukaan.

Työssä voi oppia joka päivä jotain uutta. Ihmiskehossa opittavaa riittää niin käytännön kuin teoriankin osalta, ja uutta tutkimustietoa tulee jatkuvasti. Atlaksessa seurataan koko ajan, mitä alalla tapahtuu ja järjestetään erilaisia täydennyskoulutuksia. “Tällä alalla on niin paljon mahdollisuuksia”, toteaa Tiia, joka on kiitollinen siitä, että hän uskalsi heittäytyä kuuntelemaan sydäntään.

Tilaa Atlaksen uutisvinkki ja pysyt ajantasalla uusimmista koulutuksista ja uutisista!